Mitä humala tekee oluessa?
Humala (Humulus) on hamppukasvien heimoon (Cannabaceae) kuuluva köynnöskasvien perhe, jonka kuluisin edustaja on oluen valmistuksessa käytetty aito humala (Humulus lupulus).
Vanhimmat humalan kasvatuksesta kertovat lähteet ovat peräisin varhaiskeskiajalta. Ensimmäinen maininta Baijerissa sijaitsevista Hallertaun humalaviljelmistä on vuodelta 736, ja ensimmäinen kuvaus humalan käytöstä oluen valmistuksessa vuodelta 1079. Vielä nykyäänkin tärkeimmän humalan viljelyalueet sijaitsevat Etelä-Saksassa: Schussental Baden-Württembergissä ja Keski-Baijerissa sijaitseva Hallertau, joka on myös maailman suurin yhtenäinen humalan viljelyalue. Myös oheisen valokuvan humalasalot on kuvattu Hallertaun alueella.
Kaikki humalalajit ovat erittäin nopeakasvuisia köynnöskasveja. Aito humala kasvaa muutaman kuukauden aikana – maaliskuun lopusta heinäkuun loppuun – satokorkeuteensa täyttäen humalaviljelmän seitsemän metrin korkuiset humalasalot. Vaikka humalakasvista voidaan käyttää myös sen nuoria versoja ja syksyllä myös siemeniä, oluen valmistuksessa käytetään ainoastaan emikasvin hedelmöittymättömät kukinnot eli ”kävyt”.
Lue lisää aiheesta Humalan tehtävä oluenvalmistuksessa