Katolisella alueella kun ollaan sidotaan johtajalehmän kukkaiskruunuun yleensä risti. Ja siltä varalta, ettei taivaallinen suojelu riitä, kiinnitetään kruunuun myös peili, jonka tehtävänä on karkoittaa pahoja henkiä.

Kukapa ei muistaisi kesäisiä maisemia Alpeilla lehmineen ja vasikoineen nautiskelemassa vuoristolaitumien kesästä. Talvikautta kotieläimet kuitenkaan luonnollisesti eivät voi viettää vuorilla vaan ne täytyy saattaa takaisin laaksoihin. Vuosittain alkusyksyllä tähän liittyy Alppialueella Sveitsin, Saksan ja Itävallan Alppialueilla suuri juhla, jota Lounais-Saksan Allgäussa kutsutaan Viehscheid-juhlaksi.

Viehscheid-juhlaa varten lehmälauma koristellaan kukka- ja oksakruunuin ja niiden kaulaan ripustetaan suuret ja koristeelliset lehmänkellot. Juhlapäivänä laaksoihin johtavat tiet ja alppilaaksot kaikuvatkin lehmänkellojen kalkatuksesta. Juhlaan liittyy myös musiikki- ja tanssiesityksiä, eikä juhla tietenkään olisi juhla, jollei juhlapäivänä myös syötäisi ja juotaisi hyvin. Juhlan merkityksestä kertoo myös se, että alueen panimot – mm. Allgäussa Rettenbergin kylässä sijaitseva Engelbräu – valmistavat erityisesti Viehscheid-juhlaa varten pantua Viehscheid-juhlaolutta.