Olut on yksi ihmiskunnan vanhimmista alkoholipitoisista juomista, ja sen valmistamisen taito kulkeekin käsi kädessä maatalouskulttuurin kehittymisen ja ihmisen paikalleen asettumisen kanssa. Jo varhaisella kivikaudella, yli 6000 vuotta sitten, viljaa käytettiin perusraaka-aineena alkoholipitoisten juomien, ennen muuta oluen valmistuksessa. Arkeologit olettavat jopa, että viljaa käytettiin oluen valmistuksessa jo ennen kuin siitä alettiin leipoa leipää. Niinpä mm. Eufrat- ja Tigris-jokien Kaksoisvirran korkeakulttuurin sumerilais-kirjoituksissa on kuvitettuja tekstejä, joissa kuvaillaan oluen valmistamiprosessia. Myös maailman vanhimmassa tunnetussa kirjallisessa teoksessa, Gilgameš-eepoksessa, joka kertoo sumerilaiskuningas Gilgamešin uroteoista kolmannella vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua, on mainintoja tästä kuninkaiden ja jumalten juomasta, oluesta.

Ensimmäiset oluenvalmistusreseptit puolestaan ovat peräisin toiselta vuosituhannelta e.Kr. Babylonialaiset valmistivat useita erilaisia olutlaatuja käyttäen raaka-aineina ohran lisäksi emmervehnää (Triticum dicoccon). Babylonialaisia oluita olivat laiha olut, hieno vehnäolut, puna- ja mustaolut sekä hieno erikoisolut. Olut oli sitä hienompaa ja arvokkaampaa mitä suurempi emmervehnän osuus oli. Tältä ajalta on peräisin myös ensimmäinen säilynyt oluen myyntiasetus, ylöskirjattuna Hammurabin lakiin (1700 e.Kr.). Babylonialaisille olut oli myös tärkeä kauppatavara, jota myytiin aina Egyptiin asti.

Egyptiläiset tosin valmistivat myös itse olutta. Myös egyptiläinen olut valmistettiin vehnästä, ja samoin kuin muissa Euraasian vanhoissa korkeakulttuureissa oluen merkitys oli huomattava ennen muuta kaikkien väestönryhmien peruselintarvikkeena. Siten myös olutta tai leipää merkitsevää hieroglyfiä käytettiin merkityksessä ”ravinto”. Olut ei kuitenkaan ollut ainoastaan rahvaan juoma vaan kuului osana myös faaraoiden hautalahjoja, kun edesmennyt hallitsija varustettiin viimeiselle matkalleen.

Maatalouskulttuurin muodostumisessa  ja siten ihmisen kehittyessä ”villeistä” nomadiheimoista moderneiksi, kultivoituneiksi kulttuurikansoiksi oluella on leivän ohella keskeinen merkitys. Myös suomalaisten kansalliseepoksessa Kalevalassa on noin 200 maailma luomista kuvaavan värssyn ohella kaksi kertaan niin monta säettä, joissa kuvaillaan olutta ja oluen valmistustaitoa. Myös pohjoisessa olutta siis pidettiin jo muinaisina aikoina hyvin tärkeänä juomana.

Myös germaanit tunsivat oluen valmistustaidon varhaisantiikin Keski-Euroopassa. Vanhin säilynyt todiste panimotoiminnasta ovat pohjoisessa Baijerissa sijaitsevan Kulmbachin läheisyydestä löytyneet olutamforit, jotka ovat peräisin 800-luvulta e.Kr. Yksi näistä amforeista on yleisön nähtävillä Baijerin panimomuseossa Kulmbachissa. Oluen merkityksestä kauppatavarana ajanlaskumme ensimmäisiltä vuosisadoilla puolestaan kertoo tuona aikana Rein-joen alueella Trierin läheisyydessä toimineen oluttukkukauppiaan hautakivi. Saksankielisestä Europasta, Straubingista itäisestä Baijerista, läheltä Tsekinmaan rajaa on löytynyt myös maailman vanhin oluttuoppi, joka löytyi erään 600-luvulla haudatun sotilaan haudasta – selvästikin kyseessä oli oluen ystävä.

Mielenkiintoista sinänsä on se tosiasia, että oluen valmistus oli – kuten leivän leipominenkin – ajanlaskumme ensimmäisillä vuosisadoilla puhtaasti naisten työtä. Juoman onnistuttua erityisen hyvin naapurin kutsuttiin maistamaan käymisprosessin tulosta. Erona nykyoluen maisteluun varhaista olutnautintoa haittasivat käymis- ja valmistusprosessin aikana olueeseen jääneet erilaiset kiinteät kasautumat. Jotta näitä sattumia ei vahingossa saanut suuhunsa, oluen maistelija käytti apunaan juomakortta.

Huomattavaa on lopuksi myös, että jo germaanikansat muistuttivat oluen juojia kohtuullisuuden merkityksestä. Islannin kansalliseepoksesta, Eddasta, löytyy sääntö, joka on yhä tänäänkin ajankohtainen: ”Älä tuoppiisi tarraudu vaan nauti olutta kohtuulla!”

Lue lisää aiheesta Olut Keski-Euroopassa keskiajalla – Kaupunkien ja luostarien panimot