Keskiajalla oluen valmistustaito säilyi ja kehittyi saksankielisellä kulttuurialueella ennen muuta luostareissa. Vanhin saksalainen panimoluostari, josta on säilynyt mainintoja, on St.Gallenin benediktiiniläisluostari Sveitsissä. Panimohuoneineen, kylmä-, käymis- ja varastohuoneineen St.Gallenin luostaripanimo toimi esikuvana muille myöhemmin perustetuille luostaripanimoille. Valmistettiinpa St.Galleninissa jopa luostarin käyttämät oluttynnyrikin itse. Luostarin rakennuspiirroksesta vuodelta 820 käy ilmi, että St.Gallenissa toimi jopa kolme luostaripanimoa. Suurin niistä valmisti olutta luostarin oman väen käyttöön, toiseksi suurin tavallisille pyhiinvaeltajille ja kolmas paremmalle väelle. Puolestaan oletettavasti maailman vanhin kaupallisesti toiminut panimo on Freisingissa Münchenin pohjoispuolella yhä toimiva Weihenstephanin benediktiiniläisluostaripanimo. Weihenstephaninin munkit valmistivat olutta todennäköisesti jo 800-luvulla, ja vuonna 1040 luostari sai ensimmäisenä kaupalliset oluenvalmistus- ja myyntioikeudet.

Oluen valmistustaito siis oli tiukasti yhdeydessä luostarilaitokseen ja munkkiveljesten tietoihin ja taitoihin. Niinpä ei olekaan yllättävää, että vanhin säilynyt kuva oluenvalmistuksesta – Mendelin Nürnbergissä vuonna 1379 ilmestyneessä Bruderhaus-kirjassa – kuvaa juuri munkkia olutkattilan ääressä.

Ennen muuta paastoaikaa silmällä pitäen munkkien tavoitteena oli pystyä valmistamaan mahdollisimman ravitseva ja samalla hyvänmakuinen juoma. Mottona oli ”paaston aikana saa juoda”, joten olutkaan ei ollut kiellettyä, vaikka muuten ravinnosta tulikin pidättyä. Tähän liittyy hauska legenda siitä, miten paavi itse antoi siunauksensa oluenjuontiin paastonaikana. Tarinan mukaan paavi antoi lähettiläälleen tehtäväksi hankkia maistiaisiksi tynnyrillisen luostariolutta, jotta hän voisi arvioida, sopiiko juoma paastonaikaan. Kuten käskettyä, tynnyrillinen luostariolutta lähetettiin Roomaan. Senaikaisen matkanopeuden ansiosta kesti kuitenkin useita viikkoja, ennen kuin olut saapui perille. Tynnyri seisoi myös matkan aikana pitkiä aikoja paahtavassa auringossa, joten ei ollut ihme, että sisältö oli perille saapuessaan pilaantunut. Hapantunutta ja pahan makuista olutta maistettuaan paavi sylkäisi juoman suustaan ja huudahti: ”Se, joka tällaista juo, totta tosiaan paastoaa!”

Kuten useissa keskiaikaisissa kuvissa näkyy, munkeille olut joka tapauksessa maistui erinomaisesti. Ravintorikas juoma myös piti huolen siitä, että munkit eivät paaston aikanakaan joutuneet näkemään nälkää. Päin vastoin, jo muutama tuopillinen voimakasta ja maltaisen makeaa paastoajan olutta riitti kattamaan, ja jopa ylittämään koko päivä kalori- ja ravintoainetarpeen. Vielä nykyäänkin olutta kutsutaan – puoliksi leikkimielellä, puoliksi tosissaan – nestemäiseksi leiväksi.

Lue lisää aiheesta  Oluen merkitys kaupankäynnille uudella ajalla