Oluttyyppejä ja -laatuja on hyvin monenlaisia. Näin esimerkiksi oluen ja panimokulttuurin ykkösmaassa, Saksassa on pyöreästi 1.300 panimoa, jotka valmistavat yhteensä 5.000 erityyppistä, -laatuista tai -merkkistä olutta. Myös saman oluttyypin sisällä on lukemattomia vivahteita ja makueroja, riippuen aina siitä, kenellä panimomestarilla on ollut sormensa pelissä. Tämä huolimatta siitä, että perusraaka-aineet – mallas ja humala, vesi ja oluthiiva – säilyvät aina samoina.

Näillä Bierdoktor-sivuilla lukijan on siis tyytyminen pääoluttyyppien melko pelkistettyyn esittelyyn, jossa perusteena on käytetty kahtiajakoa pinta- ja pohjahiivaoluisiin. Perusteena tälle kahtiajaolle on oluen kolmas keskeinen raaka-aine, oluthiiva. Riippuen siitä, minkätyyppinen oluthiiva käymisvaiheessa mäskiin lisätään, saadaan oluen valmistuksen lopputuloksena joko pinta- tai pohjahiivaolutta. Ja täysoluiden rinnalla tarjontaan kuuluu luonnollisesti myös sekä pinta- että pohjahiivamenetelmällä valmistettuja matala-alkoholisia ja alkoholittomia oluita, joten jokainen oluen ystävä varmasti löytää itselleen sopivan oluen.

 

Pintahiivaoluet

Tyypillisiä pintahiivaoluita ovat eteläisessä Saksassa ja Brandenburgin alueella valmistettu vehnäolut, Weißbier eli Weizenbier, sekä läntisen Saksan Reinin alueen Kölsch ja Alt. Näiden tässä esitellyiden saksalaispintahiivaoluiden lisäksi esimerkiksi myös englantilainen Ale valmistetaan pintahiivamenetelmällä.

 

Pohjahiivaoluet

Yhteistä pohjahiivaoluille on – vastaavasti kuin pintahiivaoluillekin – sen oluthiivan tyyppi, joka käymisvaiheessa lisätään mäskiin. Pohjahiivan käymislämpötila on huomattavasti viileämpi kuin sisarensa pintahiivan. Tästä syystä paitsi hiivasieni itse, myös muut mikrobit lisääntyvät huomattavasti hitaammin kuin pintahiivaoluessa. Näin pohjahiivaoluen valmistusprosessissa käymis- ja varastointiaika – tästä juontaa juurensa myös pohjahiivatyyppisten oluiden yleisnimitys Lager-oluet (saksaksi: Lager = varasto) – on huomattavasti pidempi, mutta samalla pohjahiivamenetelmällä valmistettu olut myös säilyy pidempään. Tämä onkin keskeinen syy siihen, miksi pohjahiivaolutmenetelmä löi itsensä läpi 1900-luvun teknisten uudistusten myötä. Nykyään pohjahiivaoluita valmistetaan huomattavasti enemmän kuin pintahiivaoluita.

Tyypillisiä pohjahiivaoluita ovat Pilsit sekä yleensä vähemmän voimakkaasti humaloidut ja siten miedomman makuiset Lager-oluet, kuten hieman voimakkaammat tummat ja vaaleat erikoisoluet sekä Märzen-tyyppiset oluet. Näiden lisäksi myös vahvat Bock-oluet ja lähes musta Schwarzbier valmistetaan useimmiten pohjahiivamenetelmällä. Lukuunottamatta aina vaaleapaahtoisesta maltaasta valmistettua Pilsiä sekä vastavuoroisesti poikkeuksetta tummamaltaista Schwarzbieriä kaikista muista pohjahiivaoluista on tummempia ja vaaleampia värivariaatioita.

Lager-tyyppisten oluiden keskeisiä alueita saksankielisessä Euroopassa ovat eritoten eteläisen Saksan osavaltiot Baijeri ja Baden-Württemberg sekä Itävalta. Pilsner-tyyppinen, humalaisen-katkeroisempi olut sitävastoin on selvästi suositumpaa pohjoisemmassa Saksassa, ja itäinen Saksa tunnetaan lisäksi myös tummamaltaisesta, lähes mustasta Schwarzbier-oluterikoisuudestaan. Vahvat Bock-oluet puolestaan ovat ennen muuta kausioluita, tunnetuin niistä on paastoaikaan pääsiäisen alla valmistettu mahonginruskea, makeahko tumma Doppelbock.