Biergarten-kulttuuria vuosisatojen ajan
Baijerilainen Biergarten-kulttuuri siis on pari sataa vuotta vanha ilmiö, olutkellareiden päällä kasvavat kastanjapuistot ovat syntyneet jo paljon aiemmin. Biergartenien istuttaminen littyy kiinteästi yhteen Baijerin herttuakunnan panimosäädösten kanssa. 1500-luvulta lähtien oli nimittäin säädetty, että oluen valmistaminen oli sallittua ainoastaan vuoden viileämpinä kuukausina. Tämä oli yhteydessä paitsi pohjahiivaoluen vaatimaan matalamman käymislämpötilan myös kesäkuukausina kohonneen tulipalovaaran kanssa. Useiden panimoiden keittokattiloiden aiheuttaneiden tulipalojen jälkeen oluen valmistus yksinkertaisesti kiellettiin kesäaikaan.
Tästä syystä panimomestarit valmistivat keväällä jonkin verran vahvempaa Märzen-olutta, joka varastoitiin kesää varten olutkellareihin. Jotta kellarit puolestaan säilyivät sekä oluen käymisprosessin että myös paremman säilyvyyden kannalta riittävän viileinä, kellarin päälle istutettiin hevoskastanjoita. Kastanjoiden suurilehtiset oksat viilensivät sopivasti allaan olevia kylmäkellareita. Puiksi valittiin juuri kastanjat, sillä niiden juuristot kasvavat maan pintaa myöden, eivätkä siten riko kellariholvien rakenteita. Kastanjalehtojen viileä varjo ei sopinut ainoastaan oluen viilentämiseen vaan myös olutkellarin asiakkaat olivat tyytyväisiä voidessaan nauttia miellyttävästä varjosta puiden alla istuskellen ja raikasta olutta nautiskellen.
Münchenissä vanhimmat olutkellarit ja niiden yhteydessä toimivat Biergartenit sijaitsevat lähellä kaupungin läpi virtaavaa Isar-jokea. Alkuperäisistä müncheniläisistä olutkellariravintoloista on nykypäivään asti säilynyt ainoastaan kolme, Augustinerkeller Münchenin päärautatieaseman lähellä, Nockherberg-kukkulalla Aun kaupunginosassa sijaitseva Paulanerkeller sekä Hofbräukeller Haidhausenin kaupunginosassa Isar-joen yllä. Näiden kellari-Biergarteneiden lisäksi Münchenissä ja kaupungin ulkopuolella sijaitsee useita pienempiä ja suurempia Biergarteneita ja luostaripanimoita, jotka ennen muuta lämpiminä kevään ja kesän kuukausina sekä alkusyksystä ovat suosittuja retkeily- ja vaelluskohteita.
Osa uudemmista Biergarteneista, jotka eivät ole syntyneet olutkellareiden päälle, liittyvät puistojen rakentamiseen Biedermeier-kaudella 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Kaikkialla Euroopassa rakennetiin tuolloin julkisia kaupunkipuistoja ja puutarhoja. Niihin perustettujen ulkoilma- ja puistoravintoloiden yleisnimitykseksi tuli Biergarten, riippumatta siitä, oliko ravintola olutkellarin yhteydessä vai ei. Myös nykyään tätä nimeä käytetään monenlaisista ulkoilma- tai puistoravintoloista, ei ainoastaan Baijerissa vaan myös muualla Saksassa – ja myös maan rajojen ulkopuolella.
Jo vuonna 1825, vain reilu vuosikymmen vuoden 1812 Baijerin Biergarten-asetuksen antamisen jälkeen, elinkeinorajoituksia lievennettiin Baijerissakin siten, että myös olutkellari-Biergartenin yhteyteen sai perustaa ravintolan. Tästä huolimatta Biergartenien alkuperäinen ”piknik”-kulttuuri jäi Münchenissä ja Ylä-Baijerin alueella sekä Frankin olutalueilla voimaan. Useimmissa suurissa Biergarteneissa on nykyäänkin kaksi erillistä aluetta, toisella tarjoilija tuo ruoat ja juomat pöytään ja toisella asiakkaat voivat nautiskella omia eväitään ja noutaa itse oluensa ja muut juomansa – sekä halutessaan myös syötäviä herkkuja – Biergarten-ravintolan ostopisteistä.
