Augustiner-Bräu

Augustiner-Bräu München

Ensimmäinen virallinen maininta Augustiner-panimon toiminnasta Münchenin augustiinilaismunkkiluostarin yhteydessä on peräisin vuodelta 1328, joka siten on myös panimon virallinen perustusvuosi. Panimolla on siten takanaan lähes 700 vuoden panimotraditio, ja se onkin Münchenin vanhin panimo – ja jopa yksi maailman vanhimmista yhä toiminnassa olevista panimoista. Luostarilla oli lupa myydä oluitaan panimon oluttuvassa, joka toimi Augustiner-panimon yhteydessä heti panimon perustamisesta lähtien. Näin Augustiner-oluiden maine kiiri paitsi müncheniläisten keskuuteen myös hallitsevien Baijerin herttuoiden tietoon, jotka hyvän oluen ystävinä ja panimotaidon tuntijoina myönsivät luostarille verovapauden tunnustukseksi Augustiner-oluiden erinomaisesta laadusta.

Lähes puolivuosituhantinen augustiinilaisluostarioluttraditio katkesi vuonna 1803 luostarilaitoksen lakkauttamisen myötä. Augustiner-luostaripanimo siirtyi ensin Baijerin valtion hallintaan ja vuonna 1817 yksityisomistukseen. Vuonna 1829 Anton ja Therese Wagner ostivat perinteikkään panimon, joka siitä lähtien – nyt siis jo lähes 190 vuoden ajan – on säilynyt Wagner-suvun omistuksessa. Ensimmäisten Wagner-suvun edustajien jälkeen panimon johtoon nousseen vanhimman pojan Joseph Wagnerin nimikirjaimet on ikuistettu 1800-luvun lopulta peräisin olevaan Augustiner-panimon logoon.

Augustiner-oluet valmistetaan yhä vanhoja perinteitä ja panimotraditioita kunnioittaen parhaista raaka-aineista. Panimolla on oma, lähes 250 m syvä porakaivo, jonka erinomaisesta vedestä Augustiner-oluet valmistetaan. Yhtenä harvoista nykypäivän panimoista Augustiner myös kuivattaa ja paahtaa käyttämänsä ohramaltaan itse. Perinteiden merkityksestä kertoo myös se, että ainoana panimona Augustiner tuo Münchenin Oktoberfesteille valmistamansa Märzen-oluen perinteisissä puutynnyreissä.

Yksityistämisensä jälkeen Augustiner-panimo on 1800-luvun aikana muuttanut kahdesti. Vuonna 1817 panimo muutti luostarirakennuksesta läheiselle Neuhauser Straßelle – siellä, samaisessa entisessä panimorakennuksessa on tätä nykyä perinteinen Augustiner-olutravintola. Wagner-suvun hallintaan siirryttyään panimo muutti 1800-luvun puolivälin tietämissä Landsberger Straßelle. Samassa osoitteessa Augustiner-oluet valmistetaan vielä tänäänkin. Samoissa tiloissa toimii myös panimoravintola, Bräustüberl, jossa oluen ystävä voi maistella panimotuoreita Augustiner-oluita.

Augustiner-panimo, Landsberger Straße 31-35, München (wikimedia.org)"